EGYPTIN MATKA

EGYPTIN MATKA

Tämä on minun matkakertomukseni.
Sanotaan että kirjoittajan tuntee tyylistään. Tämä ei ole ehkä aivan tyypillinen matkakertomus.
Olen kuitenkin matkustellut monessa eri maissa, mutta en ole tarkempia kuvauksia matkoista tehnyt. Ehkä alan joskus tehdä niistä muistelmia. Minä koen matkat paikan historian kannalta. Haluan tutustua maan kulttuuriin ja ihmisiin. Aavikkosafari on jäänyt mieleeni lähtemättömällä tavalla. Egyptissä on käyty useamman kerran. Tämä oli ensimmäinen matkani sinne. Syyskuulla matkustamme Sisiliaan. Olen päättänyt siellä kirjata kaikki näkemäni muistiin.

Egyptin historia on aina kiehtonut minua. Olen siitä paljon lukenut. Siellä on kyllä nähtävää.
Mietin onko ne siellä kovin ahdasmielisiä, kun niillä on se oma uskontonsa.
Onhan se kyllä islamilainen maa, maassa maan tavalla. Siellä muslimit rukoilevat viisi kertaa päivässä.  Kyllä siellä turistit voivat olla vapaasti. Kun eivät aivan ilkosillaan juoksentele pitkin kaupunkia. Mutta se on taas toinen juttu se. Niilin risteilylle oli kiva päästä, ilman krokotiilejä!!
Se on ihme kun paikalliset uivat siellä Niilissä. Mutta ei kai ne krokotiilit turisteja syö? Sitä minä en usko, että ne pystyisi erottelemaan turistit ja paikalliset.

Siellä tarjotaan teetä joka paikassa, minttuteet haluan kiertää kaukaa. Mitä sitten tulee suitsukkeisiin, olen yliherkkä kaikille hajusteille.
En ole yliherkkä hyvälle ruoalle, vossikka-ajelulle, enkä Basaariostoksille. Luostari minua kiinnostaisi, ei nyt aivan sinne jäädäkseni, mutta muuten. Vaikka mikä ettei, olisihan se hyvä elämäntapa, pääsee irti kaikesta maallisesta. Eikö se ole nykyään muotia, haetaan vaihtoehtoja tälle turhauttavalle elämälle. Matkakin sinänsä jo avartaa, mutta sieltä löytyy kaikki, mistä voi vain uneksia. Ihanaa uida Punaisessa meressä.


Silloin emme aavistaneet, että tulisimme rakastumaan Egyptiin, ja tekisimme matkoja

sinne aina uudestaan. Se oli ainutlaatuinen historia joka viehätti. Ensimmäisenä mennään katsomaan kuninkaiden hautoja. Siellä opas onkin valmiina odottamassa.
Hän kysyy 9-vuotiaalta Mikael pojalta, joka kuuluu matkaseurueeseen, tulisiko hän palsamoitavaksi . Opas näki seurueen pelästyneen ilmeen, ja alkoi selostaa Mikaelin vanhemmille, että olisi tarkoitus havainnollisesti näyttää ryhmälle, miten palsamointi tapahtuu.
Mikael meni penkille makaamaan. Muut retkeläiset seurasivat jännittyneenä.

Nainen esitteli:
Tässä on Farao Mikael.
Sitten selosti miten palsamointi tapahtuu. Viimeksi hänet kääritään pellavaliinaan. Sitten vasta päästään katselemaan kuninkaitten hautoja, kun yksi meistä on palsamoitu!

Matkaopas selostaa muinaisen Egyptin mytologiaa:
Egyptin uskonnon mukaan vainajan sielu lähti kuoleman jälkeen matkalle. Ruumiin säilymisen takaamiseksi kehitettiin palsamointitaito. Käsittelyn jälkeen ruumiit käärittiin pellavaliinaan ja sijoitettiin sarkofagiinsa. Hauta oli keskeinen osa vainajan ikuista elämää. Hautaa alettiin jo valmistelemaan nuorella iällä.
Jotkut retkeläiset kumarsivat Mikaelille leikillisesti. Olihan hänet nyt nimetty Faraoksi.
Mikaelilta kysyttiin miltä tuntuisi jos nyt joutuisit maata hallitsemaan? Vastausta siihen ei saatu.
Kaippa se vastaus olisi ollut myönteinen, hän jäi kuitenkin harkitsemaan asiaa...


Matkaoppaan mukaan:
Tutankhamon oli 9-vuotias kun hän nousi valtaistuimelle, Mikaelin ikäinen. Kuoli sitten nuorena, jo 18-vuotiaana. Kuolinsyy on ollut epäselvä. Kaikenlaisia kuolinsyitä on esitetty. Kuoliko hän malariaan, epäiltiin sirppisolusyöpääkin. Epäiltiin sitäkin, että hänet olisi tapettu, mutta siitä ajatuksesta on luovuttu. Mikä on todellinen kuolinsyy, siitä ei ole annettu tarkempaa selvitystä.
Tutankhamonin hauta löytyy myös sieltä kuninkaiden hautausmaalta. Se on kaikista katsotuin hauta.


Tärkein paikka on kuitenkin vielä katsomatta, nimittäin basaarikuja.

Se on ainakin naisväelle tärkein. Kujalta kuuluu hirveä huuto, tuntuu siltä ettei se ole ihmisen ääni ollenkaan. Siellä huutaa nuori poika. Myyjät siellä kertovat, että poika on kehitysvammainen, asuu kadulla, hänellä ei ole kotia, on orpo. Myyjät täällä kujalla huolehtivat hänestä. Pojalla on huono ymmärryspuoli. Ei ymmärrä, ettei saisi tulla pelottelemaan turisteja. Heidän elinkeinonsa on turismi, joka häiriintyy tästä. Yrittävät ohjata poikaa pois, mutta hän tulee aina uudestaan kovasti huutaen. Kun kysyimme: Kuinka tässä maassa on järjestetty

vammaisten hoito? eivät sitä tienneet. Tuskinpa he kaikki kadulla ovat. Vanhuksia siellä kunnioitetaan silminnähtävästi, kuinka on sitten sairaitten ja vammaisten laita. Elämisen taso on heillä ilmeisesti alhainen.
Osallistutaan aavikkosafariin, ja ihaillaan tähtitaivasta. Käydään aavikolla beduiinikylässä, missä he ovat asuneet aina sukupolvesta toiseen.
Siellä on matkatoimiston järjestämä komressori, josta saa valoa, siellä syödään beduiinien tapaan. Pieni beduiinityttö antaa ymmärtää, että hän haluaisi makeisia. Mutta säännöt kieltävät

antamasta lapsille makeisia.
Matkaopas antoi ohjeeksi:
Täällä aavikolla ei toimi ”hammashuolto”, joten on parasta, ettei lapsille annettaisi mitään makeaa syötävää. Rahaakaan ei pidä heille antaa, mitä he sillä rahalla tekisivät. Joku turisti oli antanut lapsille keksejä, niitä he söivät ikionnellisina. Mikaelin jalkaan tarttui jotain ja hän kiljaisi. Beduiinilapsista se oli hauskaa, he alkoivat matkimaan häntä, kiljaisivat aina kun tulivat häntä lähelle. Tämä kiljaisu toimi heillä nyt puhekielenä.

Huomattiin että maassa kiemurteli pieni käärme. Sitten valot sammutettiin. Katseltiin kaukoputkella tähtiä. Kaikilla oli sandaalit jalassa, eikä nähnyt mihin astui. Oppaan mukaan se oli hiekkakäärme. Sitä paitsi siellä ovat melkein kaikki käärmeet myrkyllisiä.


Tuli mieleen käärme josta "Sinuhe egyptiläisessä" kerrotaan.

” Suuri kuninkaallinen äiti Teje kuoli kultaisessa talossa. Hän kuoli pienen hiekkakäärmeen puremaan ja käärme puri häntä hänen ollessaan kokemassa

linnunpyydyksiään palatsin puutarhassa. Hänen omaa lääkäriään ei juuri silloin löytynyt, kuten lääkäriä ei yleensä koskaan tapaa juuri silloin, kun häntä eniten tarvittaisiin. Siksi minut haettiin talostani Tebassa, mutta saavuttuani kultaiseen taloon saatoin vain todeta hänen kuolleen. Mutta hänen lääkäriään ei tästä suinkaan voinut syyttää, sillä pienen hiekkakäärmeen purema surmaa aina, ellei ensimmäisten sadan valtimonlyönnin aikana pureman jälkeen avata puremaa ja suljeta suonia sen yläpuolelta.”

Siihen aikaan hoidettiin käärmeenpuremaa näin. Ajat ovat muuttuneet, mutta uskoisin, ettei siellä kovin paljon. Siellä aavikolla tuli ahdistus, miten käärmeenpuremasta selviäisi niissä olosuhteissa. Mietittiin jo mielessämme ehtisikö sieltä hoitoon, ensimmäisen sadan valtimolyönnin aikana pureman jälkeen ja ehdittäisiin sulkea suonet. Jos elettäisiin sitä aikaa. Niin taikauskoisia meistä oli tullut.

Matkaopas tiesi kertoa:
Käärmeenpuremaa hoidetaan täällä nykyään mikrobilääkkeillä. Ongelmana on yleensä ettei

käärmettä kukaan voi tunnistaa, ja siten ei voida valita käärmelajikohtaista antiseerumia. Sellaista asiantuntijaa ei löydy, ja sehän olisikin mahdottomuus.
Meille on annettu tarkat ohjeet kuinka sellaisessa tilanteessa menetellään. Se on kuitenkin erittäin harvinaista että sellaista sattuu. Minun tietooni ei ole tullut sellaista tapausta koskaan. Käärmeet kuitenkin karttavat ihmistä, ne iskevät vain silloin kun kokevat tulevansa uhatuiksi. Silloin heidän puolustusmekanisminsa saattaa toimia, yleensä ne kuitenkin lähtevät karkuun. Se toimii siten kuin yleensä, täällä käärmeet eivät poikkea muusta maailmasta.

Viimeisen matkan jälkeen oli lehdessä ilmoitus onnettomuudesta, joka siellä tapahtui. Meillä meni kaikki hyvin, olimmehan olleet niin monta kertaa siinä sukellusveneessä.

Lehdessä luki: Puolisukellusvene upposi Punaisella merellä. Sukellusveneestä pelastettiin kolmetoista turistia. Onnettomuus tapahtui, kun sukellusvene törmäsi koralliriuttaan. Laivanlasiseinä

särkyi ja vesi virtasi sisään alukseen. Viranomaisten mukaan turmassa kuoli saksalaispariskunta ja heidän lapsensa. Turistisukellusveneellä tehdään retkiä Punaisenmeren kuuluisille koralliriutoille ja ihmetellään värikkäitä kaloja veneiden isojen ikkunoiden kautta.